Ohjelmanmuutos Monsters of Popissa
Those Dancing Days peruuntui, menetyksen korvaa Rättö ja Lehtisalo
Torstaina Tampereella alkavan Monsters of Pop -sisäfestivaalin ohjelmaan on tullut muutos. Perjantaiksi 4. syyskuuta Klubille buukattu Those Dancing Days perui keikkansa yhtyeen laulajan vakavan sairaustapauksen vuoksi.
Ruotsalaisviisikon paikalla nähdään takuuvarmasti viihdyttävä porilainen Rättö ja Lehtisalo, joka on viime kuukausina esiintynyt lähinnä Kauko Röyhkän kanssa.
Rättö ja Lehtisalon spektaakkelimaiset esiintymiset nostavat aina tunnelman kattoon. Tänä vuonna ainoastaan kerran ja silloinkin Ruotsissa lavalle noussut viisimiehinen orkesteri on jälleen valmiina yllättämään ja hämmästyttämään: Rättö ja Lehtisalon keikoilla kukaan ei jää kylmäksi, ei bändi eikä yleisö! Luvassa on täyslaidallinen porilaisia klassikkokappaleita.
Klubin perjantailipun voi halutessaan palauttaa ostopaikkaan perjantaihin 4.9. mennessä. Tiketistä ostetun lipun voi kiikuttaa mihin tahansa Tiketin myyntipisteeseen. Monsters of Pop pahoittelee mahdollista vaivaa ja harmia.
Those Dancing Days -aiheisen kilpailun voitti TEEMU VUORELA! Onnea Teemu. Teemun vastaus oli oikea, eli Those Dancing Days on ottanut nimensä Led Zeppelinin kappaleesta. Kiitos kaikille osallistujille!
VOITA MOP-PASSI!
Nyt sinulla on mahdollisuus voittaa kolmen päivän Monsters of Pop -passi! Sinun täytyy vain vastata oikein seuraavaan kysymykseen: Minkä yhtyeen kappaleesta Monsters of Popissa perjantaina 4.9. esiintyvä ruotsalainen Those Dancing Days on ottanut nimensä?
Lähetä oikea vastaus, koko nimesi ja puhelinnumerosi osoitteeseen info@monstersofpop.net. Kilpailu päättyy torstaina 27.8.2009, jolloin arvomme voittajan oikeinvastanneiden joukosta. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Hurry up ja onnea kisaan!
20.8.2009
Lauantaina 5.9. Elokuvateatteri Niagarassa esitetään Fonal-levy-yhtiön musiikkivideoretrospektiivi. Luvassa on ainakin nämä musiikkivideot:
Paavoharju: Uskallan Dir. Nozieres Cyprien
Paavoharju: Laulu laakson kukista Dir. Lauri Ainala
Paavoharju: Valo tihkuu kaiken läpi Dir. Sami Sänpäkkilä
Eleanoora Rosenholm: Maailmanloppu Dir. Sami Sänpäkkilä & Mika Rättö
Eleanoora Rosenholm: Ambulanssikuskitar Dir. Pete Veijalainen
Eleanoora Rosenholm: Tammen varjossa Dir. Sami Sänpäkkilä
Lau Nau: Painovoimaa, valoa Dir. Sami Sänpäkkilä
Kemialliset Ystävät: Älyvaahtoa Dir. Jonna Karanka
Risto: Putoan Kaivossa Dir. Sami Sänpäkkilä
Shogun Kunitoki: Strobe Light Kit Soldering Guide Dir. Sami Sänpäkkilä
Shogun Kunitoki: Riddanholmen Dir. Sami Sänpäkkilä
Kemialliset Ystävät Shreds Dir. Sami Sänpäkkilä
Islaja: Rohkaisulaulu Dir. Sami Sänpäkkilä
Islaja: Pete P Dir. Nicky Lianos
Näytös alkaa klo 16 ja kestää n. kaksi tuntia. Näytökseen on ilmainen sisäänpääsy!
15.6.2009
Monsters of Popin ohjelma valmis!
Vuoden 2009 Monsters of Popin esiintyjälista näyttää kokonaisuudessaan tältä:
OP:L BASTARDS
THOSE DANCING DAYS (Swe)
THE NEW WINE (Nor)
MAGYAR POSSE
MAGENTA SKYCODE
MFMB (Swe)
NAME THE PET (Swe)
TV-Resistori
Nottee (Swe)
Zebra & Snake
Kiila
Vuk
Ville Leinonen & Pekko Käppi In The Spirit Of Office Building
The Rollstons
Manna
Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi
Puumaja
Mesmer
Tsekkaa ohjelmakartta TÄSTÄ
Ohjelma täydentyy vielä kovilla kotimaisilla dj-vierailla.
Monsters of Popin liput tulevat myyntiin 1.7. Tikettiin, Plattaan, Klubille ja Telakalle. Keikkakohtaiset liput Klubille maksavat 12€ ja Telakalle 6€. Kaikille festivaalin keikoille oikeuttava festivaalipassi maksaa 42€.
TERVETULOA!
- MOP crew
Tampereella neljännen kerran järjestettävä sisäfestivaali Monsters of Pop eli MOP esittelee jälleen ison nipun koti- ja ulkomaisia riippumattomia popyhtyeitä, artisteja ja dj:tä. Kolmen päivän aikana 3.-5. syyskuuta soitto soi Klubilla ja Telakalla. Uutena areenana MOP kohtaa Elokuvateatteri Niagaran, jossa nähdään Fonal-levy-yhtiön artistien musiikkivideoretrospektiivi.
Monsters of Popin tähän mennessä varmistuneita kotimaisia akteja ovat Jori Sjöroosin Magenta Skycode, The Plains -albuminsa vihdoin julkaissut Vuk, Office Building -yhtyeen materiaaliin kajoava Ville Leinonen & Pekko Käppi, porilainen Magyar Posse, juuri neljännen pitkäsoittonsa synnyttänyt The Rollstons, Tv-Resistori sekä "Pohjoismaiden tarkimmin varjeltu indiesalaisuus" Mesmer.
Viimevuotiseen tyyliin MOP saa jälleen vieraita länsinaapurista. Tällä hetkellä varmistuneita ruotsalaisesiintyjiä ovat sielukas viiden naisen popbändi Those Dancing Days, Doleres Recordsin tuore elektrolöytö Name the Pet sekä sähköistä poppia esittävä Nottee, jossa laulaa Jenny Wilsoniin ja Lykke Lihin verrattu ruotsitar Nova Drougge.
MOPin ohjelma julkaistaan kokonaisuudessaan viimeistään 15. kesäkuuta. Esiintyjiä tulee olemaan yhteensä noin 25. Ennakkoliput tulevat myyntiin 1. heinäkuuta Tiketissä, Klubilla, Telakalla ja Platassa.
Tervetuloa! - MOP Crew






